Otava uudisti digitaalisen oppimisen ja opetuksen palvelunsa asiakaskokemus edellä
Posted on 08.08.2025 by Lauri Nousiainen
Otava käynnisti digipalveluiden uudistamisen kolme vuotta sitten tavoitteenaan erityisesti asiakaskokemuksen parantaminen. Otavalla haluttiin, että sekä opettajat että oppilaat ja opiskelijat kokisivat uuden opetus- ja oppimismateriaalit sisältävän Nova-palvelun erinomaiseksi ensimmäisestä sisäänkirjautumisesta lähtien. Projektin aikana digialusta ja palvelukokonaisuus muokattiin uudenlaisiksi.
Otavan strategisena kumppanina digitaalisten palveluiden kehittämisessä on ollut Luoto Company ekosysteemeineen.
Erityisen vahva rooli Luodolla on ollut Novan kehitystyössä. Luoto ja Otava lähtivät liikkeelle käytännössä puhtaalta pöydältä: kaikki Nova-palvelun ominaisuudet ja käyttöliittymä suunniteltiin alusta asti asiakkaan kanssa.
”Luoto auttoi meitä hahmottamaan, mikä on kaikkein olennaisinta, ja mistä täytyy lähteä liikkeelle. Käyttäjän näkökulmasta ominaisuuksia voi tulla lisää, mutta perustan pitää olla kunnossa. Siinä olemme Luodon kanssa onnistuneet hyvin”, toteaa Otavan teknologiajohtaja Juha Byman.
Nova-palvelussa yhdistyvät edistyksellinen teknologia, inspiroiva sisältö ja luotettavat opetusmenetelmät. Teknologiseksi lähtökohdaksi otettiin tulevaisuuden toimintavarmuus ja suorituskyky ja suunnittelun lähtökohdaksi tietosuoja ja tietoturva, sillä käyttäjistä iso osa on alaikäisiä. Monenlaista asiantuntemusta on tarvittu sekä Luodosta että ekosysteemiyrityksistä matkan varrella.
Jännitys vaihtui lanseerauksen riemuun
Ensimmäisenä uuden oppimis- ja opetusalustan saivat käyttöönsä alakoulujen opettajat ja oppilaat, joille Nova lanseerattiin elokuussa 2024 lukuvuoden alkaessa.
”Niin sanottu go live oli 10.8., olin suhteellisen tuore otavalainen silloin ja tietysti koin paineita uudistuksen onnistumisesta. Ja voi vitsi, että se meni hienosti maaliin, voin sanoa, että täydellinen suoritus kaikilta mukana olleilta! Olen niin kiitollinen koko porukalle siitä, että lanseerauksessa ei tullut mitään hikkaa, vaikka käyttäjäkuormitus oli tietysti koulun alkaessa valtava”, kiittää Byman.
Seuraavana vuorossa oli alustan käyttöönotto yläkouluissa 10.8.2025. Vuoden päästä puolestaan odottaa palvelun käyttöönotto lukiossa, joka on digikehittämisen näkökulmasta tärkein kouluaste, sillä se on oppimis- ja opetusmateriaaleiltaan täysin digitaalinen.
Luotoon voi luottaa kuin kallioon
Luodolla on ollut Novan luomisessa iso rooli. Luoto on vastannut muun muassa hankejohtamisesta, kokonaisarkkitehtuurista, teknologiavalinnoista sekä jatkuvasta kehittämisestä ja on ollut tukena muutosjohtamisessa. Sovelluskehitystä ja konseptointia on tehty tiiviissä yhteistyössä Otavan tiimin kanssa.
Olennaista hankkeen onnistumisessa on ollut se, että Luoto on ymmärtänyt Otavan liiketoimintaa ja organisaatiota.
”On tärkeää, että Luodolla on käsitys resursseistamme, jolloin he ovat osanneet esittää meille sopivia ratkaisuja. Meille ei ole tuotu one size fits all -ehdotuksia vaan räätälintyötä. Luoto on auttanut juurruttamaan Nova-alustan koko organisaatioomme ja saanut kaikki meidän oppimisen porukassa työskentelevät 150 ihmistämme mukaan tähän juttuun”, Byman kertoo.
Sujuvan ja menestyksekkään yhteistyön avaimet hän tiivistää kahteen sanaan: avoimuus ja luottamus.
”Olen työskennellyt monien konsulttiyritysten kanssa. Ei ole itsestään selvää, että voin luottaa sovittujen asioiden pitävän. Jos tulee kuoppia, niin nekin selvitetään ratkaisukeskeisesti, ja ideoista sorvataan yhdessä lopputulos. Tykkään Luodon toimintatavasta – tämä koskee koko heidän porukkaansa, jota leimaa sitoutuminen. Mukana on ollut myös muita Luodon ekosysteemiin kuuluvia yrityksiä, mutta minulle kaikki näyttäytyvät yhtenä tiiminä”, Byman kiteyttää.
Inspiroiva ja innostava tekijöillekin
Novan kehittäminen on ollut inspiroiva hanke myös luotolaisille ja ekosysteemiyritysten asiantuntijoille.
”On ollut mahtavaa saada olla kehittämässä merkityksellistä oppimisen palvelua sekä toimintakulttuuria pitkäjänteisesti. Olemme parantaneet oppimateriaalien löydettävyyttä, lukukokemusta, navigaatiota ja informaatioarkkitehtuuria sekä suunnitelleet uusia palvelukokonaisuuksia tiiviissä yhteistyössä Otavan sidosryhmien kanssa. Ratkaisuissa on varmistettu käyttäjälähtöisyys ja liiketoiminnallinen vaikuttavuus”, kertoo Luodon myyntijohtaja Nira Biaudet.
Teknisellä puolella Luodon tiimi on vastannut Nova-palvelun ratkaisuarkkitehtuurin suunnittelusta, teknisen kokonaisuuden yhtenäistämisestä sekä ohjelmistokehitysprosessien ja työtapojen määrittämisestä. Luoto on kehittänyt sekä itse palvelua että sen kehityksessä tarvittavia työkaluja (dev ex + ops) ja tukenut Otavan henkilöstön teknistä osaamista koulutuksin ja ohjauksin. Saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota, jotta palvelua voi käyttää sujuvasti kaikilla laitteilla ja apuvälineillä. Tekoälyä on hyödynnetty sekä kehitystyössä, että ratkaisujen kehittämisessä sisällöntuottajien työn tehostamiseen. Koko testausprosessi on optimoitu manuaalitestauksesta hyväksymistestaukseen, painottaen E2E-testiautomaation kehittämistä ja laadukkaan testauskulttuurin juurruttamista.
”Asiantuntijamme ovat olleet Novan kehittämisen ytimessä – luomassa onnistunutta kokonaisuutta, rakentamassa asiakasorganisaation osaamista ja kehittämässä palvelua, joka tukee Otavan strategisia tavoitteita oppimisen tulevaisuudessa. Se on ollut koko porukalle todella innostavaa”, Biaudet kiteyttää.
https://nova.otava.fi/#what-is-nova