Heroe hyödyntää Pohjois-Suomen kovaa IT-osaamista asiakkaidensa muutosprojekteissa
Posted on 08.10.2025 by Lauri Nousiainen
Luoto Companyn starttaama ekosysteemi sai noin vuosi sitten pohjoisen ulottuvuuden, kun Heroe starttasi toimintansa perustajaosakkaidensa Mika Marsin ja Jani Eskolan voimin Oulussa. Oulu on perinteisesti ollut yksi Suomen teknologiakeskuksista, ja tämän osaamisen ympärille perustuivat myös Heroen kasvusuunnitelmat. Yritys on vuodessa kasvanut kymmenen hengen IT-konsulttiporukaksi, ja tänä vuonna menee jo miljoonan liikevaihto rikki.
”Kasvukäyrällä olemme, ja selvästi meidän tapamme toimia ja arvostaa It-osaajia on puhutellut sekä asiakkaitamme että uusia heroelaisia”, kiteyttää Mika.
Vaikka Heroen toimisto, ja osa asiakkaistakin, sijaitsee Oulussa, maakuntarajat eivät ole olleet kasvun este.
”Olemme mukana sekä omissa asiakkuuksissamme että ekosysteemin yhteisissä asiakkuuksissa tarvittaessa eri puolilla Suomea. Oululaista huippuosaamista arvostetaan joka puolella maata”, Jani toteaa.
IT-konsultti on monipuolinen supersankari
Heroe tarjoaa IT-konsultointia asiakkailleen ja on mukana asiakkaidensa teknologiahankkeissa, jotka nykyään ovat mitä suurimmassa määrin liiketoiminnan kehittämishankkeita. Osaamista sillä on erityisesti fintechin/finanssitoimialan puolelta.
”Ei riitä, että IT-konsultilla on kovaa teknologista osaamista, hänen pitää ymmärtää myös asiakkaiden liiketoimintaa ja sen kehittämistä sekä sitä, miten muutos lopulta viedään organisaatiossa läpi. Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaitamme tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa”, Mika toteaa.
”IT-konsultilta vaaditaankin substanssiosaamisen lisäksi myös tiimitaitoja, kokemusta muutoksista sekä kykyä oppia ja olla aidosti asiakkaan tukena”, Jani jatkaa.
IT-konsulteista on tullut aitoja konsultteja, joiden työssä asiakkaan auttaminen, tarvittaessa myös haastaminen sekä sitoutuminen tavoitteeseen korostuvat.
Ekosysteemin omistusmalli, jossa jokainen työntekijä on myös osakas, näkyy toki siinä, että tekijät ovat sitoutuneet auttamaan toisiaan ja asiakkaitaan. Asioita ajatellaan laajemmin, eikä olla ”vain töissä”.
Omistusmalliin liittyvä oikeudenmukaisuuden filosofia näkyy myös yrityksen nimessä. Heroe-nimen taustalla on ajatus siitä, että työntekijät ovat digitalisaation sankareita, jotka auttavat ja luovat arvoa asiakkailleen. He luovat asiakkaille it-ratkaisuja, jotka mahdollistavat paremman työelämän, parantavat arkea ja elämänlaatua ja rakentavat uudenlaista, parempaa maailmaa.
Oulusta löytyy maailmanluokan osaamista
Heroe keskittyy älykkäiden pilvi-, web- tai mobiilipalveluiden kehittämiseen, joihin liittyen Ouluun on kehittynyt maailmanluokan huippuosaamista. Nämä osaajat pystyvät ratkaisemaan digitalisoituvan yhteiskunnan haasteita ja heillä on sellaista osaamista, mitä muualla Suomessa ei ole.
”Tämän osaamisen ansiosta voimme auttaa asiakkaitamme menestymään missä päin Suomea tai maailmaa tahansa, sillä nykymaailmassa ei ole väliä, missä työ tehdään”, kertoo Jani.
FAKTALAATIKKO:
Heroe: perustettu 2024
Liikevaihto: 1-1,5M€ (2025)
Henkilöstö: 10 henkeä